Evelace Mallisto Menu

Erikokoiset rinnat

Iän ja muiden tekijöiden tuomat vartalon muutokset ovat osa jokaisen persoonallisuutta. Rinnat voivat olla hieman erikokoiset toisiinsa nähden. Joskus kokoero voi kuitenkin olla kiusallisen suuri. Rintaliivit on aina valittava suuremman rinnan mukaan, joten pienempään rintaan liiviä voi olla vaikea saada istumaan kauniisti.

Rinnat eivät koskaan ole täysin samankokoiset. Noin puolella naisista rinnat ovat keskenään selvästi eri kokoiset ja -muotoiset. Rintojen kokoero voi vaihdella muutamasta grammasta jopa lähes kiloon. Rinnat kasvavat usein vielä reilusti yli 20-vuotiaana.

Vartalon muutokset vaikuttavat aina koko vartaloon, jolloin rinnoissakin tapahtuu muutoksia. Kun paino nousee, yleensä rinnatkin kasvavat. Painon laskiessa rasvaprosentti alenee myös rinnoissa, jolloin rinnat normaalisti pienenevät. Raskauden ja imetyksen aikana rinnat kasvavat väliaikaisesti. Samoin imettämisen vaikutuksesta toinen rinta saattaa muuttua erikokoiseksi suhteessa toiseen rintaan.

Jos rintojen kokoero on suuri, se vaikuttaa selkärangan asentoon ja ryhtiin. Tällöin voi keskustella oman lääkärin kanssa mahdollisesta rintaleikkauksesta, jotta rinnoista saadaan samankokoiset. Leikkaus on kuitenkin niin suuri asia, että kaikki muu mahdollinen on syytä kokeilla sitä ennen.

Yleensä rintojen kokoero on kuitenkin pieni, joten siihen löytyy monia apukeinoja, joilla saa liivin istumaan kauniisti ja rintojen kokoeron häivytettyä. Evelace push up -tuki on näppärä apu, kun sen asettaa pienemmän rinnan alle. Tuki on erittäin kevyt eikä sitä edes huomaa. Myös Evelace rintatoppaus on valmistettu samasta kevyestä materiaalista, polyuretaanista, joten silläkin voi muotoilla rintaa.

Lisäksi Evelace malliston taskullisista push up -liiveistä voi ottaa suuremman rinnan toppaustaskusta toppauksen pois ja vähentää näin rintojen kokoeroa. Tarvittaessa irrotetun toppauksen voi lisätä pienemmän rinnan puoleiseen toppaustaskuun kohottamaan rintaa. Irrotettava toppaus löytyy mallistomme Alyssa push up liivistä EL24102 sekä olkaimettomista Cindy EL23209 ja Margarita EL23609 liiveistä.

Alyssan mukana tulee kaksi paria miellyttävän pehmoisia toppauksia.
Alyssa push up on erittäin monikäyttöinen liivi, kun siihen voi valita joka päivä haluamansa vahvuiset toppaukset käyttötarkoituksen ja rintojen koon mukaan. Liiviä voi käyttää ilman toppauksia, kaksi toppausta kummassakin kupissa tai kokoa sädettäessä vaikkapa kaikki neljä toppausta toisessa kupissa.